perussuomalaiset

Etusivu/Tag:perussuomalaiset
11 11, 2016

Olen mukana kuntavaaleissa 2017

|2017-06-16T12:42:09+02:0011 marraskuun, 2016|Ajankohtaista|0 Kommenttia

Tein Keuruun Perussuomalaisten syyskokouksen yhteydessä eilen päätöksen lähteä uudelleen ehdolle 2017 keväällä pidettäviin kuntavaaleihin. Kuntavaaleilla on tärkeä rooli myös muutoinkin kuin oman kunnan asioiden hoitamisen kannalta. Monien uudistusten myötä kuntien roolit tulevat muuttumaan nykyisestä. Aluehallintouudistuksen myötä rahaa ja päätösvaltaa siirtyy pois kunnilta. Tavoitteenani on saada mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuudessa vahvemmin myös maakunnan yhteistoimintaelimissä sekä sote- ja [...]

16 02, 2016

Vastine virheelliseen uutisointiin: ”Keuruulainen kaupunginvaltuutettu jakoi somessa väärennettyä linkkiä Suur-Keuruun uutisesta”

|2017-06-16T12:30:49+02:0016 helmikuun, 2016|Ajankohtaista|0 Kommenttia

Almamedia Oy Suur-Keuruu Päätoimittaja Eija Ruoho   VASTINE UUTISOINTIINNE     Julkaisitte sunnuntaina 14.02.2016 verkkosivuillanne ja maanantaina 15.02.2016 uutisen Suur-Keuruu lehdessä jakamastani linkistä. Journalistina olisin teidän olettanut kertovan ihmisille myös mikä on some ja kuinka se toimii. Julkaisemanne uutinen on herättänyt hämmästystä (ja hilpeyttä) ihmisten keskuudessa. Minulta on kyselty paljon mikä se some on. TAUSTA Uutisessa kerrottiin [...]

23 10, 2013

Perussuomalaiset Nuoret vuonna 2014

|2017-06-16T09:29:20+02:0023 lokakuun, 2013|Ajankohtaista|0 Kommenttia

Pidän marraskuun syyskokouksen merkittävimpänä asiana sääntöuudistusta, jonka hyväksyessämme mahdollistaisimme kenttäväkemme äänen tuomisen nykyistä paremmin kuuluviin. Uusissa säännöissä 8§:ssä esitetty edustajisto olisi erinomainen lisäys nykyisiin sääntöihin, ja mahdollistaisi aktiivien näkemysten esilletuomisen muutoinkin kuin yhdistyksen varsinaisissa kokouksissa. Erityisesti pääkaupunkiseudulla toimivat piirijärjestöt ovat erinomaisen aktiivisia, ja haluaisin olla pääsihteerinä kannustamassa ja mahdollistamassa myös muualla Suomessa toimivien järjestöjemme jäseniä [...]

12 01, 2013

Uusi vuosi ja uudet kujeet

|2017-06-09T00:45:43+02:0012 tammikuun, 2013|Ajankohtaista|0 Kommenttia

Vuosi 2013 on lähtenyt mukavasti käyntiin. Joulukuun 2012 loppupuolella oli jo ensimmäinen Keski-Suomen Reserviläispiirin kokous, jonka asiasisältö oli lähinnä uuden hallituksen järjestäytymistä ja tulevan kauden kokousajankohtien päättäminen. Keski-Suomen Reserviläispiiri on yhteistoiminta- ja etujärjestö, joka yhdistystensä kautta kehittää ja ylläpitää reserviläisten sotilastietoja ja -taitoja sekä johtamisvalmiutta. Toimintamuotoja ovat aatteellinen maanpuolustustyö, koulutus, urheilu ja liikuntatoiminta. Torstaina 10.1.2013 [...]

13 12, 2012

Tänään se tapahtuu!

|2017-06-09T00:44:00+02:0013 joulukuun, 2012|Ajankohtaista|0 Kommenttia

Tänään se tapahtuu, klo 13.14, nimittäin talvipäivän seisaus. Tänäänhän on myös se päivä joksi on maalailtu maailmanloppua. Itse kuulun siihen ryhmään, joka uskoo tai jopa tietää että tänään päättyy Maya-intiaanien pitkänlaskun jakso, eli baktun. Sitten alkaa uusi baktun, eli noin 395 vuoden ajanjakso. Talvipäivän seisauksessa on se hyvä puoli, että kun tänään on vuoden pimein [...]

Go to Top