Työskentely sosiaali- ja terveydenhuollossa ”kentällä” antaa aika erilaisen perspektiivin tästä meidän yhteiskunnasta, verrattuna siihen, minkälaista elämää tavallinen keskiluokkainen ihminen tai perhe elää ja näkee. Osa ihmisistä pystyy elämään siten, ettei tarvitse liiemmin laskeskella euroja arkipäivän menoissa. Toiset tekevät työtä elääkseen, että saa laskut maksettua sekä pidettyä auton huolloin ja korjauksin siinä kunnossa, että sillä pystyy käymään töissä. Sitten on löytyy varmaan sellainen yhteiskuntaluokka, joka on todennut, että työnteko ei kannata, he ovat sopeutuneet jollain tasolla askeettiseen elämään, jotkut tekevät sitten erilaista tienestiä, joista ei veroja makseta. Sitten on se ihmisryhmä, joita ei juuri katukuvassa näy – tai vaikka näkyisikin, niin kukaan ei osaa kuvitella millaisessa paikassa he ehkä asuvat. Tämä viimeinen ryhmä saattaa tosiaan asua käytännössä asumiskelvottomassa kunnossa olevassa huoneistossa. Huoneisto saattaa näyttäytyä kokonaisvaltaisena tuhkakuppina, joka on täynnä tyhjiä juomapurkkeja, huonekalut saattavat olla läpimärkiä virtsasta, oksennuksesta muista eritteistä. Lattiat ja kaikki pinnat ovat sellaisessa kunnossa, että sinne juurikaan tee mieli laskea mitään omassa käytössä olevia tavaroita tai työkaluja.

Minulla on ollut kuntalaisten ja puolueen toimesta mahdollisuus päästä monille näköalapaikoille, joissa on tehty ihmisten arkeen vaikuttavia päätöksiä. Talousarvioltaan merkittävin pestini oli Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksen jäsenenä. Siellä mentiin likipitäen miljardin euron vuosibudjetilla. Kuntapäättäjänä toimiessa on menty kymmenien miljoonien luokassa. Keuruulla olin perusturvalautakunnassa myös kaksi ”vaalikautta”, eli kaksi kertaa neljä vuotta, jolla välillä kuntavaalit pidetään. Kaupunginvaltuusto on lähinnä kumileimasimena toimiva päätöksentekoelin, joka hyväksyy eri jaostojen ja lautakuntien päätökset. Hyväksyttävät päätökset on valmisteltu lautakunnissa, joissa asiantuntijat toimivat esittelijöinä, joiden pohjalta keskustelut käydään ja päätökset tehdään.

Päätöksenteossa on käytännössä rajallisten resurssien jakamisen päättämisestä. Yli kymmenen vuoden aikana, johon olen päässyt demokraattisten vaalien keinoin, asiat vaikuttavat menneen jatkuvasti vain haastavammiksi. Kokoajan toimintaa on pitänyt ”tehostaa” ja yrittää saada vaikuttavampaa sekä parempaa palvelua kaupunkilaisille ja koko maakunnan asukkaille. Käytännössä maakunnan kaikilla tasoilla taloudelliset resurssit ovat olleet riittämättömiä – tehostaminen on tarkoittanut ihmisten palveluiden heikentymistä. Sitä voisi kutsua myös ”omaan jalkaan ampumiseksi”. Säästetään itsensä hengiltä – pakon edessä. Siinä ei voi katsoa kuin valtioon ja eduskuntaan päin, joka käyttää ylintä päätösvaltaa jakaen valtionosuuksia ja määräten veroja. Suomessa on mielestäni aivan liikaa erilaisia tulonsiirtoja. Keskiluokkainen työssäkäyvä joutuu elättämään paljon työhaluttomia sekä työkyvyttömiä. Kenenkä motivaatiota tällainen nostaa verojen maksuun?

Suomessa rakennetaan edelleen tätä kirjoittaessani hallitusta. Edessä ei ole ruusuiset ajat. Velaksi ei voida toimia kaikkien eri mantereilta Suomeen tulevien hoitajina. Meillä Suomessa oman väestön huoltosuhde on kääntynyt jo yhteiskunnalle raskaaksi, kun isot ikäluokat vanhenevat. Samaan aikaan työttömyys ja taloudelliset haasteet rasittavat edelleen monia ihmisiä, yrityksiä ja toimialoja, joita kuritettiin korona-aikana harrastellun poukkoilevan politiikan keinoin. Sitten ryssä näytti todellisen luonteensa, jota maailmanparantajat eivät ole ymmärtäneet. Ryssä aloitti täysimittaisen sodan Ukrainaa vastaan. Sen seurauksena inflaatio on noussut valtavaksi, jonka vuoksi Suomessa ostovoima ja reaaliansiot ovat laskeneet monien vuosien takaisten suuruiseksi. Samaan aikaan, kun raha on ollut ”halpaa” ja lainojen korot ovat olleet miinuskoroilla, nyt moni sitten yllättyy, kun ohjauskorot hipovat neljää prosenttia ja asuntolainojen korot tätä kirjoittaessa ylittävät tai tulevat kohta ylittämään neljä prosenttia. En viitsi arvailla, monellako lainan lyhennyssumma menee sellaiseksi, että se hädin tuskin riittää korkojen maksuun ja tai ei edes riitä.

Nyt Keuruulla ”kuuma peruna” on luokkakoot, jossa peruskoulutaipaaleensa aloittavien luokkakooksi on tulossa liki kolmekymmentä oppilasta. Tämä johtuu siitä niukkuuden jakamisesta, säästämisestä ja maailmanparantamisesta. Viimekädessä kyse on arvovalinnoista.