Vuosi 2013 on lähtenyt mukavasti käyntiin. Joulukuun 2012 loppupuolella oli jo ensimmäinen Keski-Suomen Reserviläispiirin kokous, jonka asiasisältö oli lähinnä uuden hallituksen järjestäytymistä ja tulevan kauden kokousajankohtien päättäminen. Keski-Suomen Reserviläispiiri on yhteistoiminta- ja etujärjestö, joka yhdistystensä kautta kehittää ja ylläpitää reserviläisten sotilastietoja ja -taitoja sekä johtamisvalmiutta. Toimintamuotoja ovat aatteellinen maanpuolustustyö, koulutus, urheilu ja liikuntatoiminta.

Torstaina 10.1.2013 myös Keuruun poliittiset ryhmät pääsivät sopuun alkavan valtuustokauden paikkajaosta. Meille Perussuomalaisille saatiin ansaitsemamme kaupunginhallituksen ensimmäisen varapuheenjohtajan paikka, sekä rakennuslautakunnan puheenjohtajuus.

Perjantaina 11.1.2013 Keuruun Perussuomalaiset ry piti järjestäytymiskokouksensa, jossa minut valittiin yhdistyksemme sihteeriksi. Näillä näkymin ensimmäinen kaupunginvaltuuston kokous olisi sitten maanantaina 28.1.2013 jossa valitaan henkilöt mm. kaupunginhallitukseen, lautakuntiin ja muihin luottamustehtäviin.

Tänään lauantaina päivä menikin rattoisasti Reserviläisliiton järjestämässä koulutuksessa, joka oli suunnattu ensisijaisesti uusille liiton alaisissa järjestöjen päättävissä toimielimissä toimivien tietopaketiksi, sekä tietojen päivityspaketiksi myös jo luottamustehtävissä pidempään toimineille. Koulutuksen mielenkiintoisinta sisältöä oli kertominen MPK:n, eli Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnasta. MPK on organisaatio joka kouluttaa kansalaisia selviytymään paremmin arjen vaaratilanteissa ja poikkeusoloissa. MPK toimii tiiviissä yhteistyössä puolustusvoimien sekä eri viranomaistahojen ja vapaaehtoisjärjestöjen kanssa. Tähän on hyvä päättää tämä työn- ja harrastustentäyteinen viikko ja heittäytyä sohvalle katselemaan televisiosta uutisvuotoa!