No ei todellakaan ole! Minä olen Keuruulainen kolmannessa polvessa. Olen itse syntynyt 1980-luvulla ja muistan hämärästi aikaa myös ennen liikenneympyröitä, jolloin niiden tilalla oli risteykset. Tervan alueella muistan ajelleeni mopolla metsäpoluilla, nykyisin tervan montussa sijaitsee paloasema. Ennen paloasemaahan siellä on ollut nimensä mukaisesti tervatehdas. Juurikkaniemen alueella jossa nykyisin on rivitaloja, muistan ajaneeni moottorikelkalla metsäpolkuja pitkin. En lainkaan pidä Keuruun keskustan alueen kehittymistä kaupunkimaisemmaksi negatiivisena asiana, mutta toivoisin vielä näkeväni myös keuruulaisen maaseudun elinvoimaisena. Maaseutu, luonto ja vesistöt ovat meidän todellinen rikkautemme!

Keuruuta kritisoidaan paljon siitä, että täällä ei ole harrastusmahdollisuuksia. Monien harrastuksien syntyminen vaatii pääomaa. Tuota vaadittavaa pääomaa voi olla harrastuksista riippuen kahdenlaista, rahallista tai sosiaalista. Harrastustilojen tekeminen vaatii rahallista pääomaa, mutta harrastuksien aikaan saaminen siellä rahalla rakennetussa tilassa vaatii sosiaalista pääomaa, siis yhteisöllisyyttä ja harrastajia jotka haluavat opastaa myös muita oman hienon harrastuksensa pariin. Meidän täytyisi kuitenkin kaikessa toiminnassamme muistaa realiteetit, että emme pysty kehittämään Keuruuta kaikilta osin suurimpien kaupunkien tasoiseksi palveluiltaan.

Keuruu on kehittynyt oman elämäni aikana valtavasti. Uusia rakennuksia on tullut paljon ja kaupunkikuva on muuttunut aivan erilaiseksi siitä mitä ensimmäiset muistikuvani Keuruusta ovat. Olisikin hienoa päästä näkemään Keuruun historiaa kuvina. Olisikohan tällainen mahdollista toteuttaa vaikkapa näyttelyn muodossa? Keuruuhan on jo nykyisellä nimellään ollut olemassa jo vuodesta 1652 saakka, joten historiaahan meille on kertynyt. Tulevaisuudessahan Keuruu voisi näyttää sellaiselta kuin haluamme sen näyttävän!

P.S. Kannattaa käydä katsomassa Google mapsin street viewillä maisemia, niin on muuttunut muutamassa vuodessakin melkoisesti…