Hallituksen kunnianhimoisesta kuntauudistusprojektista tihkuu milloin mistäkin suunnasta aina erilaista tietoa. Meitä Keuruulaisia ja muita Keski-Suomalaisia projekti koskettaa erityisesti myös sen takia koska projektin keskiössä häärii maakuntamme valtaa kovasti hamuava kokoomuslainen kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkunen. Jyväskylähän on vaikuttanut kovinkin aktiiviselta toimijalta myös projektin suhteen, yllättäen kokoomuslaisen kaupunginjohtajansa Markku Anderssonin toimesta. Ja Markku Anderssonhan on vielä kuntaliiton hallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja. Vaikuttaa todelliselta kuntien edun ajajalta?

Kohta päättyy määräaika johon mennessä kuntien on annettava lausuntonsa valtiovarainministeriölle kuntauudistuksesta. Toivottavasti kunnat myös tulevat kuulluksi, ja lausunnot luetuiksi. Tuntuma asian suhteen on kuitenkin sellainen, että päätöksiä ja omia luonnoksia on jo ministeriössä tehty valmiiksi eteenpäin juntattavaksi kokoomuslaisten toimesta hyvissä ajoin ennen kuntien kuulemista ja tahtotilan huomioimista. Ilmeisesti sentään malttavat muodollisesti odottaa lausuntoajan umpeutumista ennen kuin karttaharjoituksesta ja SoTe uudistuksesta tulee lisää ”virallista” tietoa.