11 11, 2016

Olen mukana kuntavaaleissa 2017

|2017-06-16T12:42:09+02:0011 marraskuun, 2016|Ajankohtaista|0 Kommenttia

Tein Keuruun Perussuomalaisten syyskokouksen yhteydessä eilen päätöksen lähteä uudelleen ehdolle 2017 keväällä pidettäviin kuntavaaleihin. Kuntavaaleilla on tärkeä rooli myös muutoinkin kuin oman kunnan asioiden hoitamisen kannalta. Monien uudistusten myötä kuntien roolit tulevat muuttumaan nykyisestä. Aluehallintouudistuksen myötä rahaa ja päätösvaltaa siirtyy pois kunnilta. Tavoitteenani on saada mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuudessa vahvemmin myös maakunnan yhteistoimintaelimissä sekä sote- ja [...]

2 02, 2013

Lisää vaalihuumaa!

|2017-06-09T00:48:19+02:002 helmikuun, 2013|Ajankohtaista|0 Kommenttia

Kunnallisvaalit on vasta saatu käytyä ja valtuustokausi avattua. Seuraavaksi olisi edessä sitten S-ryhmän, viralliselta nimeltään Keskimaa Osuuskunnan edustajiston vaalit joihin minut on asetettu ehdokkaaksi. Olen ehdokkaana pohjoisella jäsenalueella, ja tämän jäsenalueen kuntiin kuuluu Kannonkoski, Karstula, Keuruu, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Multia, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski. Monta kuntaa / kaupunkia kuuluu siis Keuruun lisäksi alueeseen. [...]

14 11, 2012

Joonas Keuruun kaupunginvaltuustoon 2013

|2017-06-09T00:39:18+02:0014 marraskuun, 2012|Ajankohtaista|0 Kommenttia

Vaalit on käyty, ja vaalien alla olin myös todella aktiivinen. Jopa niin aktiivinen, että ajankäyttö tapahtui osittain perheen ja harrastusten kustannuksellakin. Mutta niin se vain on, että todella kiinnostaviin asioihin tulee käytettyä aikaa ajoittain lähes intohimoisesti. Vaikka en vaalien jälkeen päivittäin olekaan näkyvillä, niin olen teidän Keuruulaisten tavoitettavissa lähes jatkuvasti sähköpostin, puhelimen tai tällä sivulla [...]

Go to Top